Rauman telakka sai jättitilauksen: Töitä jopa 1 500 ihmiselle vuodeksi

STX Finlandin Rauman telakka on saanut yli 300 miljoonan euron arvoisen tilauksen. Norjalainen Eide Marine Services tilasi telakkayhtiöltä kaksi öljykenttien kaivojen huoltoalusta Brasiliaan.

Rauman telakan toimitusjohtaja Timo Suistio kuvailee tilausta merkittäväksi. Alusten rakentaminen työllistää jopa 1500 telakkatyöntekijää ainakin vuoden ajan.

– Tämä on loistouutinen. Telakalla päästään ensi vuonna täystyöllisyyteen, Suistio iloitsi.

Hänen mielestään tilauksen tärkeyttä lisää se, että kyseessä on uusi aluevaltaus. Laivan loppukäyttö on Brasiliassa, joka on STX:lle uusi markkina-alue.

– Tämä tuo uusia asiakkaita Suomeen. Meidän laivanrakennustaidolle on nyt kysyntää.

Huoltoalusten rakentaminen aloitetaan huhtikuussa. Alukset on määrä luovuttaa telakalta kahden vuoden päästä.

Suistion mukaan Rauman telakan edellisestä isosta tilauksesta on jo aikaa ja työkuorma on alentunut pitkään.

(MTV3–STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.