Rautaruukilla työnseisauksia

Rautaruukin useiden tehtaiden työntekijät ovat poistuneet tänään työpaikaltaan mielenilmaisuna kaavailluille henkilöstövähennyksille.

Rautaruukki

Työntekijät ovat marssineet ulos tänään Rautaruukki Steelin tehtailla Raahessa, Hämeenlinnassa, Halikossa ja Kankaanpäässä sekä Rautaruukki Metformin putkitehtaalla Hämeenlinnassa.

Työntekijät palaavat työpaikoilleen toimipaikasta ja työvuorosta riippuen joko tänään klo 22.00 tai lauantaiaamuna klo 06.00. Työnseisauksien syynä on erimielisyys Rautaruukin henkilöstövähennyksistä. Työnseisauksilla ei ole vaikutusta Rautaruukin asiakastoimituksiin.

Pääluottamusmies Into Pirttikangas sanoo, ettei eilen alkaneissa yt-neuvotteluissa edistytty juuri lainkaan. Rautaruukki Steelin kotimaan toimintojen osalta vähennystarve on noin 520 henkeä, josta esimerkiksi Raahen tehtaisiin kohdistuva vähennystarve olisi noin 400 työntekijää. Puolet määrästä koskisi toimihenkilöitä ja puolet työntekijöitä.

-Nyt ryhdytään tarkastelemaan vapaaehtoisuuteen perustuvia eläkejärjestelyjä ja sitä, onko ihmisillä halukkuutta ja mahdollisuutta sellaiseen lähteä, Pirttikangas kertoi ainoasta valonpilkahduksesta päivän yt-neuvottelujen aikana.

Yt-neuvotteluja jatketaan parin viikon kuluttua. Pirttikankaan mukaan yhtiön tavoitteena on, että lopulliset päätökset vähennyksistä tulevat heti ensi vuoden alusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.