Rehn: Kreikan velkataakka pohdintaan syksyllä

Talouskomissaari Olli Rehnin mukaan kysymykseen Kreikan velkakestävyydestä palataan syksyn mittaan.

Rehn sanoi STT:n haastattelussa, että se voi mahdollisesti johtaa Kreikan laina-aikojen pidentämiseen.

– En näe, että kyse tulee olemaan velkojen leikkauksista vaan paremminkin mahdollisesti laina-aikojen pidentämisestä edelleen.

Useat talousasiantuntijat ovat kesällä arvioineet, että Kreikan lainoille joudutaan antamaan helpotuksia.

– Ratkaisevaa on se, että Kreikan pitää saada oma julkinen taloutensa hallintaan, ja sitä kautta vakuuttaa kumppaninsa siitä, että ohjelma on jatkossa raiteillaan, Rehn sanoi.

Rehn ei ota kantaa siihen, miten paljon laina-aikoja voitaisiin pidentää.

– Palataan asiaan syksyn kuluessa.

Euroopan talous piristyy

Euroopan taloudessa on Rehnin mielestä orastavia merkkejä käänteestä parempaan.

– Aikaisemmin keväällä tekemämme talousennuste näyttää pitävän kutinsa.

Loppuvuoden kuluessa kasvu kääntyy Rehnin mukaan plussan puolelle.

– Ensi vuonna alkaa olla kovempaa maata jalkojen alla. Toisaalta ei ole minkäänlaista syytä tai mahdollisuutta löysätä otetta talousuudistusten osalta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.