Renesas Mobile ei kommentoi Samsung-uutista

Elektroniikkajätti Samsung on kiinnostunut ostamaan osia elektroniikkayhtiö Renesasista, kertoo Yle Oulu.

Uutisen mukaan Samsungin edustajat olisivat parhaillaan tutustumassa Renesasin toimintaan Oulussa.

STT:n tavoittama Renesas Mobile Europen toimitusjohtaja Heikki Tenhunen ei vahvista Ylen uutista. Tenhusen mukaan Renesasin Euroopan-yhtiötä ajetaan alas, ja meneillään on useita hankkeita, joilla pyritään minimoimaan alasajon vaikutuksia.

– Emme halua antaa mitään sellaista kuvaa, mikä johtaisi meidän henkilökuntaamme vääriin ajatuksiin, Tenhunen sanoo.

Renesas Mobile Europe ilmoitti toimintansa lopettamisesta kesäkuussa. Sitä ennen osalle yhtiön toiminnoista oli etsitty ostajia useita kuukausia.

Neuvotteluja on jatkettu myös lopettamisilmoituksen jälkeen. Renesasilla on ollut Suomessa noin 800 työntekijää, joista suurin osa Oulussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.