Ruotsin kruunun odotetaan vahvistuvan

Uutistoimisto Reutersin haastattelemat valuutta-asiantuntijat odottavat, että Ruotsin ja Norjan kruunut vahvistuvat euroa vasten seuraavan vuoden aikana.  

Ruotsin kruunu on heikentynyt noin 12 prosenttia vuoden 2012 puolivälistä lähtien, mikä on parantanut maan kilpailukykyä. Jos kruunu alkaa nyt vahvistua, muun muassa Suomen kilpailukyky kohenee Ruotsiin verrattuna.  

Eurolla sai vuoden 2012 puolivälissä noin 8,17 kruunua. Nyt kurssi liikkuu 9,27 kruunussa. Valuutta-asiantuntijat odottavat, että Ruotsin kruunu vahvistuu vuoden mittaan hieman päälle 9 kruunuun.  

Syynä mahdolliseen kruunun vahvistumiseen on euroaluetta nopeampi talouskasvu.  

Norjan kruunu on heikentynyt vuodessa 30 prosenttia dollaria ja 15 prosenttia euroa vastaan raakaöljyn hinnan pudottua puoleen. Asiantuntijat arvioivat, että myös Norjan kruunu lähtee nyt vahvistumaan.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.