S-ryhmän ja Keskon markkinaosuus kasvoi

S-ryhmän ja Keskon yhteenlaskettu markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on ylittänyt 80 prosenttia, kertoo markkinatutkimusyhtiö Nielsen.

Samalla S-ryhmä on lisännyt etumatkaansa Keskoon 10 prosenttiyksikköön, vaikka myös Kesko lisäsi viime vuonna markkinaosuuttaan.

S-ryhmä on päivittäistavarakaupassa selvä valtias, sillä ketjun osuus on noussut jo 45 prosenttiin. Keskon osuus on 35 prosenttia.

Myymäläketjuaan karsinut Suomen Lähikauppa on selvin menettäjä, ja sen osuus on pudonnut 8 prosenttiin. Suomen Lähikauppa omistaa Siwat ja Valintatalot.

Saksalaisen Lidlin markkinaosuus on Nielsenin arvion mukaan 5 prosenttia.

Nielsen kertoo, että päivittäistavaroita myytiin viime vuonna runsaalla 15 miljardilla eurolla. Myynnin arvo kasvoi 5 prosenttia, mutta kasvua siivitti inflaatio. Määrässä mitattuna kasvu jäi 1 prosenttiin.

Päivittäistavaroiden myynti keskittyi viime vuonna entistä selvemmin hypermarketteihin, joiden osuus myynnistä nousi 27 prosenttiin. Hypermarketeista löytyy Keskon valopilkku, sillä Citymarketit nostivat osuuttaan Prismoja enemmän.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.