S-ryhmän markkinaosuus nousi liki 40 prosenttiin

S-ryhmän noustessa K-ryhmän markkinaosuus puolestaan laski puoli prosenttiyksikköä.

S-ryhmän markkinaosuusloikka jäi viime vuonna aiottua pienemmäksi Spar-ryhmän hajoamisen vuoksi. S-ryhmään siirtyi lopulta 54 Spar-kauppa. Lähes kolmannes Spar-myymälöistä suljettiin ja loput vaihtoivat muihin kaupan ryhmiin.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus kasvoi viime vuonna 4 prosenttiyksikköä. Se nousi ammattilehti Kehittyvän Kaupan mukaan 39,9 prosenttiin. K-ryhmän markkinaosuus laski puoli prosenttiyksikköä 33,4 prosenttiin.

Tradekan markkinaosuus nousi markkinatutkimusyhtiö Nielsenin keräämien tietojen mukaan 11,9 prosenttiin. Osuus kasvoi 1,1 prosenttiyksikköä vuotta aiemmasta. Lidlin markkinaosuus nousi 4,1 prosenttiin.

Päivittäistavarakaupan yhteenlaskettu myyntipinta-ala laski viime vuonna ensimmäisen kerran kahdeksaantoista vuoteen. Viimeksi myymäläpinta-ala laski vuonna 1988. Lasku selittyy suureksi osaksi Spar-myymälöiden poistumalla.

Myymälät vähenivät

Päivittäistavarakaupan myymälämäärä supistui Kehittyvän Kaupan katsauksen mukaan viime vuonna 139 myymälällä. Vuoden lopussa Suomessa oli 3942 päivittäistavaramyymälää. S-ryhmä kasvatti myymälöiden määrää 89 myymälällä yhteensä 869 myymälään.

K-ryhmällä oli vuoden lopussa 1018 myymälää eli 23 myymälää vähemmän kuin vuotta aiemmin. Tradekan myymälöiden määrä kasvoi neljällä myymälällä 747 myymälään. Lidlillä oli vuoden lopussa 107 myymälää eli 12 enemmän kuin vuotta aiemmin. Uudella M-ketjulla oli 48 myymälää ja 0,5 prosentin markkinaosuus.

Suurin myymälöiden poistuma tapahtui ryhmässä muut, jonka markkinaosuus oli 10,2 prosenttia. Ryhmässä muut oli vuoden lopussa 1153 myymälää eli 288 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Spar-kaupoilla oli markkinoista 2,6 prosenttia, Stockmannilla 1,6 prosenttia ja Kokkolan Halpa-Hallilla ja Tarmolla kummallakin 0,8 prosenttia.

S-ryhmä jäi viime vuonna hitusen alle pitkään havittelemansa 40 prosentin markkinaosuuden. Jos S-ryhmän Spar-hankinta olisi mennyt parhaalla mahdollisella tavalla, olisi S-ryhmän markkinaosuus katsauksen mukaan voinut nousta parhaimmillaan jopa 44,1 prosenttiin. Spar-ryhmän hajoaminen yrityskaupan jälkeen esti S-ryhmän tavoitteleman historiallisen kahdeksan prosenttiyksikön markkinaosuusloikan.

15 Spar-kauppaa K-ryhmään

Spar-ryhmän viime vuoden alussa toimineista 293 kaupasta suljettiin vuoden aikana 93 kauppaa. S-ryhmään siirtyi 54 kauppaa, ja Spar-kyltin alla jatkoi edelleen 40 myymälää. K-ryhmään Sparista vaihtoi 15 kauppaa. M-ryhmään siirtyi 41 kauppaa, Tradekaan 29 kauppaa ja muihin yksityisiin kolme kauppaa.

Päivittäistavarakaupan myynti nousi viime vuonna 12,4 miljardiin euroon. Se kasvoi 4,2 prosenttia vuotta aiemmasta. S-ryhmän myynnin arvo kohosi viime vuonna 4949 miljoonaan euroon. K-ryhmän myynti laski 4146 miljoonaan euroon.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.