Saabin tuotanto käyntiin aikaisintaan elokuussa

Autonvalmistaja Saab ei saa tuotantoaan uudelleen käyntiin ennen kuin aikaisintaan elokuussa.

Tuotanto on ollut pysähdyksissä jo kolme kuukautta, koska kriisiyhtiö ei ole pystynyt maksamaan alihankkijoilleen. Tavoite on nyt neuvotella alihankkijoiden kanssa osien toimituksesta ja aloittaa tuotanto uudelleen 9. elokuuta.

Saab sai kuitenkin rahoitusongelmiinsa lievitystä siitä, että Ruotsin hallitus hyväksyi sen kiinteistöjen myymisen ulkopuolisille rahoittajille. Euroopan Investointipankki ja Ruotsin valtiokonttori olivat hyväksyneet sopimuksen jo aikaisemmin.

Kesäkuun lopulla Saab sanoi haluavansa aloittaa tuotannon uudelleen kahden viikon sisällä.

(MTV3 – STT – Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.