Sähkön hinta noususuunnassa

Sähkön hinta kääntyi nousuun alkusyksystä kuivan vesivuoden ja kylmien säiden johdosta.

Sähkön kulutus kasvoi Finergyn pikatilaston mukaan syyskuussa vuositasolla 2,2 prosenttia ja nousi 82,1 terawattituntiin. -Syyskuussa sähkön käyttö kasvoi lähes 5 prosenttia, kertoi toimitusjohtaja Juhani Santaholma.

Kulutus oli Santaholman mukaan laskussa viime talvesta kesäkuuhun asti. Kulutuksen kasvu alkoi heinäkuussa ja jatkui sen jälkeen vahvana elo- ja syyskuussa.

Sähkön hinta pohjoismaisessa sähköpörssissä on noussut jo alkusyksystä talvilukemiin. Syynä ovat Santaholman mukaan kylmä sää ja kuivuus, joka tuntuu markkinoilla. Edessä onkin mielenkiintoinen sähkötalvi.

Vesivoiman tuotanto oli syyskuussa päättyneen vuoden aikana 17 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Suomen sähkön kulutuksesta vesivoimalla katettiin 11,4 terawattituntia. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto nousi 25,3 terawattituntiin ja ydinvoiman tuotanto 21,5 terawattituntiin. Hiililauhteella sähköä tuotettiin 9,8 terawattituntia.

Tuonnin osuus Suomen sähkön kulutuksesta nousi syyskuussa 17 prosenttiin. Sähkön nettotuonti kasvoi 49,9 prosenttia edellisvuodesta ja kohosi 14 terawattituntiin.

Hinnan nousu johtuu Santaholman mukaan sähköntarjonnan painottumisesta entistä kalliimpaan tuotantoon Pohjoismaiden vesitilanteen niukentuessa.

Suomessa joudutaan Santaholman mukaan käyttämään sekä alkaneena talvena että tulevina talvina runsaasti reservissä ollutta hiilivoimaa sähkön tuottamiseen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.