Sähkön hinta rajussa nousukiidossa

Sähkön tukkuhintojen muutokset vaikuttavat tavallisen kuluttajan sähkölaskuun vasta viiveellä.

Sähkön hinta on noussut kesästä rajusti Pohjoismaisessa sähköpörssissä. Sähkön hintaralli näyttää myös jatkuvan.

Kesän alhaiselta tasolta sähkön käteishinta on jo tuplaantunut. Sähkösopimusten hinnat ensi vuoden alkukuukausille ennakoivat vielä noin 50 prosentin hinnan nousua alkuvuoteen mennessä.

Miten nopeasti ja millä voimalla sähkön tukkuhintojen heilahdukset tuntuvat kuluttajan kukkarossa, riippuu asiakkaan sähkösopimuksen tyypistä.

Markkinasähkön alhainen hinta kesällä johtui Pohjoismaiden hyvästä vesitilanteesta ja tämän vuoden päästökauppaoikeuksien hintojen romahtamisesta käytännössä arvottomiksi.

Nyt tahti on toinen. Ensi vuoden osalta sähkön hintaa kirittää ylöspäin toisen päästökauppakauden alkaminen ensi vuonna. Sähkön tukkuhinta määräytyy pitkälle sähköpörssissä kullakin hetkellä käynnissä olevan kalleimman tuotantomuodon mukaan. Usein hinnan määräävä tuotantomuoto on lauhdevoima, jonka tuotantokustannuksia päästökauppa nostaa.

Markkinasähkön hintaa nostaa myös Pohjoismaiden sähkön kulutuksen kasvu. Lisää paineita sähkön hinnalle tulee, jos pitkä ja kova pakkaskausi iskee talvella koko Pohjolaan.

Siperian kylmät puhurit pelkona

Kantaverkkoyhtiö Fingridin mukaan on mahdollista, että oikein ärhäkän pakkaskauden sattuessa tavallisten kotitalouksien sähkönkäyttöä joudutaan suitsimaan hetkittäin ensi talvena.

- Pahin tilanne olisi, jos kylmärintama Siperiasta yltäisi Ruotsiin asti. Viime talvenahan se pysähtyi Suomeen, sanoi Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen Fingridin toimittajatapaamisessa.

Pohjoismaiden kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestö Nordel on arvioinut, että Suomen ensi talven sähkön huippukulutuksesta lähes 2000 megawattia joudutaan kattamaan sähkön tuonnilla Venäjältä, Virosta ja Ruotsista.

Riskit liittyvät siihen, että kovilla pakkasilla sähköä ei saada tuotua tarpeeksi naapurimaista, koska ne tarvitsevat sähkön omaan käyttöönsä.

Pohjoismainen sähköpörssi saamassa haastajan

Jatkossa markkinasähkön hinnan kehitystä voi tutkailla myös myös muualta kuin Pohjoismaisesta sähköpörssistä Nord Poolista. Kauppalehti kertoi maanantaina, että Nordpool on saamassa kilpailijan norjalaisesta Imarexistä.

Muun muassa merirahtien johdannaispörssiä pyörittävä Imarex on tuomassa kilpailua nimenomaan sähköjohdannaisten kauppaan. NordPoolissa käydään myös spot- eli käteiskauppaa, mutta tähän bisnekseen Imarex ei ole tulossa mukaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.