Sähköntoimittajaa vaihdetaan harvoin

Vain hyvin harva kotitalous ja yritys on vaihtanut sähköntoimittajaa sähkömarkkinoiden kilpailusta huolimatta. Sähköenergialiiton selvityksen mukaan sähköasiakkaista vain 3 prosenttia on päätynyt kilpailuttamisen jälkeen johonkin toiseen sähköyhtiöön.

Kilpailuttaminen on kuitenkin laskenut sähkönhintaa selvästi. Verolliset kokonaishinnat kotitalousasiakkaille ovat vuodesta -96 laskeneet keskimäärin 10 prosenttia. Teollisuusasiakkaiden hinnat ovat alentuneet noin 17 prosenttia.

Sähkön käyttö kasvoi viime vuonna lähes 2 prosenttia. Kasvua kertyi leudoista säistä huolimatta. Kasvu olisi ollut suurempikin, jos lämpötilat olisivat olleet normaalit. Kahdeksatta perättäistä vuotta jatkuva vahva talouskasvu pitää yllä sähkön käytön kasvua.

Viime vuodet Pohjoismaissa ovat olleet sateisia ja vesivoimatuotanto on ollut huipussaan. Norjan, Ruotsin ja Suomen vesivoimatuotanto oli viime vuonna noin 40 miljardia kilowattituntia tavanomaista vuotta suurempi. Tuontisähkön käyttö Suomessa kasvoi. Vuonna 2000 sähkön tuonti saavutti ennätyksen, 11,9 miljardia kilowattituntia, mikä kattoi Suomen sähköstä 15 prosenttia. Hyvän vesivuoden ja kilpailun vuoksi sähkön hinnat laskivat noin prosentin.

Suomi käytti sähköä viime vuonna 79,1 miljardia kilowattituntia. Kasvu edelliseen vuoteen oli 1,7 prosenttia eli 1,3 miljardia kilowattituntia. Sähkön käytön kasvusta katettiin 60 prosenttia tuonnilla ja 40 prosenttia omalla tuotannolla, joka kasvoi vain vajaan prosentin. Tänä vuonna sähkön käyttö kasvanee noin kaksi prosenttia.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.