Sailas: Kreikka ei tule koskaan selviämään veloistaan

Kreikan ja muiden Välimeren maiden eurokriisi on hautautunut viime viikkojen aikana Ukrainan kriisin alle.

Välimeren maista ainakin Espanjalla menee valtiosihteeri emeritus Raimo Sailaksen mukaan tällä hetkellä suhteellisen hyvin, ja myös Kreikka on hieman oikonut taloussyöksyään.

– Kreikan talous ei enää sillä tavalla syöksy, mutta se valtiovelka, joka on Kreikan niskassa, joka on muistaakseni 170–180 prosenttia bruttokansantuotteesta, on sellainen missä maa ei tule missään tapauksessa koskaan selviämään siitä, Sailas arvioi.

Suomi joutuu maksumieheksi

Sailas vieraili tänään MTV3-kanavan Studio55-ohjelmassa. Sailaksen mukaan Suomi joutuu joka tapauksessa maksumieheksi Kreikan kriisissä.

– Suomikin joutuu olemaan mukana sellaisessa ratkaisussa, jossa helpotetaan lainaehtoja tai annetaan uutta rahaa Kreikalle.

Sailas pitää muun muassa Italian taloudellista kehitystä kriittisenä.

– Italian valtionvelka on kovin suuri, eikä siellä ole vieläkään aikaan saatu sellaisia uudistuksia, joilla olisi merkittäviä vaikutuksia.

Suomessa kuluvasta vuodesta tulee kolmas taantumavuosi peräkkäin. Osa syynä tähän Sailas näkee euroalueen. 

– Euroalueen kehitys on ollut uskomattoman huonoa. Meillä kaikilla on sama tilanne. Euroalueen tuotanto on tällä hetkellä pienempää kuin se oli vuonna 2007. 

Sailaksen mukaan euroalueen kehitykseen vaikuttaa omalta osaltaan kansainvälinen epävarmuus ja Ukrainan kriisi.

– Niille emme voi paljoa tehdä, mutta se mitä voimme tehdä, ja olisi jo pitänyt tehdä, on nämä rakenteelliset uudistukset. Täytyy muistaa, että Kataisen hallitus puhui lähes alusta asti rakenteellisista uudistuksista, mutta niitä ei ole tapahtunut. On kyllä velkaannuttu, mutta rakenteellisia uudistuksia ei ole tehty.

Venäjän vastaiset pakotteet aiheuttavat lisäksi pitkiä välillisiä vaikutuksia Sailaksen mukaan erityisesti euroalueen talouteen.

Sailas patistaa hallitusta

Sailas otti kantaa MTV3-kanavan Studio55-ohjelman vierailunsa aikana myös käynnissä oleviin eläkeuudistuskeskusteluihin. Sailaksen mielestä hallituksen pitäisi ottaa isompi rooli eläkeuudistuksessa.

– Työeläkejärjestelmä on työmarkkinajärjestöjen luomus. Järjestöt ovat pystyneet ylläpitämään sitä erilaisten vaikeuksienkin saattelemana, mutta nyt ollaan tultu sellaiseen ajankohtaan, että hallituksella pitäisi olla selkeämpi ja voimakkaampi ote eläkeuudistukseen. Hallituksella pitäisi olla selkeä linja ja sen pitäisi vetää näitä neuvotteluita.

Sailas itse kannattaisi kolmikantaista mallia kaksikantaisen valmistelun sijasta eläkeuudistukseen.

– Valtion omat eläkemenot taitavat hipoa viittä miljardia euroa, voisi sanoa, että tässä on ulkoistettu kymmenesosa valtion budjetista työmarkkinajärjestöille ja se ei voi olla oikein. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.