Saksa laskee veroja ja ottaa velkaa

Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sanoi tänään, että hänen hallituksensa on hyväksynyt tuloverojen alennuksen, jonka myötä valtio joutuu ottamaan noin seitsemän miljardia euroa lisää velkaa alijäämän paikkaamiseksi.

Schröderin mukaan toimilla pyritään elvyttämään Saksan taloutta. Veronalennusten vuoksi mm. sosiaaliavustuksia leikataan ja valtionyhtiöiden osakkeita myydään.

Kaiken kaikkiaan hallituksen suunnitelmana on laskea lähivuosina korkeimman tuloluokan veroprosentin 48,5:stä 42:een. Alimmassa tuloluokassa veroprosentti laskee 20:sta 15:een. Suunnitelman voi vielä estää parlamentin ylähuone, sillä oppositiopuolueilla on siellä enemmistö.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.