Saksalais-ruotsalainen sukellusvenefuusio loppusuoralla

Saksalainen Howaldtswerken Deutsche Werft AG:n (HDW) ja ruotsalainen Kockums ovat päässeet loppusuoralle neuvotteluissaan yhdistää sukellusveneiden rakentamisen. Kockumsin toimitusjohtaja Hans Hedman sanoi Ruotsin televisiossa eilen, että osapuolet neuvottelevat tiiviisti. Hänen mukaansa päämääränä on saada aikaan maailman suurin sukellusveneiden rakentaja. Televisio-ohjelman mukaan sukellusveneet rakennettaisiin Saksassa HDW:n telakalla kun taas tutkimus- ja kehitystyö sekä muiden laivatyyppien rakentaminen tapahtuisi Ruotsissa.

Kielissä toimiva HDW kuuluu Preussag-konserniin ja Kockums puolestaan on ruotsalaisen Celsius-puolustusvälinekonsernin tytäryhtiö. Celsiuksen pääkonttorista Tukholmasta ei tänään haluttu kommentoida asiaa.
(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.