Saksalaiset tyrmistyivät Nokia Siemensin päätöksistä

Siemens oli solminut saksalaisen ammattiliiton kanssa sopimuksen, jossa työpaikat taattiin vuoteen 2009 asti. Ensi tiistaiksi on suunniteltu laajoja protesteja vähennysten johdosta.

Tieto Nokia Siemens Networksin päätöksestä vähentää Saksassa lähes 3000 ja Itävallassa noin 400 työpaikkaa on otettu molemmissa maissa vastaan tyrmistyneenä.

Saksan metalliliiton Baijerin osaston johtaja Werner Neugebauer pitää päätöstä sodanjulistuksena työntekijöitä vastaan.

Liitossa oli varauduttu toimintojen yhdistymisestä johtuviin supistuksiin, mutta näin suuria lukuja ei osattu odottaa. Saksan ja Itävallan metalliliitot suunnittelevat ensi tiistaiksi laajoja protesteja.

Saksan metalliliitto edellyttää, että Siemens pitää kiinni ammattiliiton kanssa aiemmin solmimastaan sopimuksesta, jonka mukaan työpaikat taataan vuoteen 2009 saakka.

Nokia Siemensin supistukset koskisivat Saksassa pahiten Münchenin yksikköä, jossa työskentelee tällä hetkellä 6500 ihmistä. Yhtiö perustelee työpaikkojen leikkausta kilpailutilanteella. Säästötavoite on 1,5 miljardia euroa.

Nokia ja Siemens ilmoittivat noin vuosi sitten verkkotoimintojensa yhdistämisestä. Uusi yhtiö aloitti keväällä. Aloitus viivästyi kolmella kuukaudella Siemensin lahjusepäilyjen vuoksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.