Saksalaislehti: Lahjusjupakka uhkaa Nokian ja Siemensin liittoa

Siemensin epäillään keränneen 200 miljoonan euron lahjuskassan, jonka varoilla on voideltu suurista sopimuksista päättäneitä henkilöitä. Nokian mukaan yhdistymistyö kuitenkin jatkuu.

Elektroniikkajätti Siemensin lahjontaskandaali uhkaa torpedoida suunnitellun yhteistyön Nokian kanssa, saksalaislehti kertoo. Nokian ja Siemensin on määrä yhdistää puhelinverkkotoimintansa ensi vuoden alussa.

- Tämä on spekulaatiota ja Nokian politiikka ja periaate on, ettemme koskaan kommentoi mitään spekulaatiota ja huhuja, kommentoi yhtiön viestintäjohtaja Arja Suominen lehtitietoja STT:lle.

- Seuraamme totta kai tilannetta, mutta yhdistymistyö kyllä jatkuu, hän vakuutti.

Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitung -lehden mukaan Nokia saattaa kuitenkin vetäytyä hankkeesta viime hetkellä. Vetäytymisen syynä on se, että Siemensin epäillään keränneen 200 miljoonan euron lahjuskassan, jonka varoilla on voideltu suurista sopimuksista päättäneitä henkilöitä.

Toisen saksalaislehden, Süddeutsche Zeitungin, mukaan kuusi Siemensin palveluksessa nykyään tai aiemmin toiminutta henkilöä on myöntänyt lahjonnan. Siemens tai asiaa tutkivat syyttäjäviranomaiset eivät ole vahvistaneet lehden väitettä.

Nokian ja Siemensin yhdistynyt verkkoyksikköyhtiö olisi alansa kolmanneksi suurin maailmassa. Sen liikevaihto nousisi lähes 16 miljardiin euroon vuodessa, ja se työllistäisi noin 60 000 ihmistä.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.