Sampo nosti BKT-ennustettaan

Kasvun veturina on vienti, joka lisääntyy tänä vuonna viisi prosenttia.

Suomen bruttokansantuotteen kasvu hidastuu Sampo Pankin tuoreen katsauksen mukaan hieman aiemmin ennakoitua vähemmän.

Sampo on nostanut ennusteen kuluvan vuoden kokonaistuotannon kasvusta 3,2 prosenttiin eli 0,1 prosenttiyksikköä aiempaa korkeammaksi. Ensi vuonna Sammon ekonomistit ennakoivat kokonaistuotannon kasvun hidastuvan 2,5 prosenttiin.

Kasvun veturina toimii vienti, joka lisääntyy tänä vuonna 5,0 prosenttia ja ensi vuonna 4,0 prosenttia.

Koko euroalueen kasvu hidastuu Sammon arvion mukaan tänä vuonna 2,0 prosentista 1,7 prosenttiin. Ensi vuona euroalueen talouskasvu vahvistuu ja nousee ennusteen mukaan 2,0 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.