Samsung älypuhelimilla hyvään tulokseen

Elektroniikkayhtiö Samsung teki viime vuoden lopulla 4,7 miljardin dollarin eli noin 3,6 miljardin euron liikevoiton. Nettotulos oli 3,6 miljardia dollaria eli noin 2,7 miljardia euroa. Analyytikkojen mukaan etenkin hyvä älypuhelinmyynti vahvisti vuoden viimeisen neljänneksen tulosta.

Yhtiö kertoi älypuhelintoimitustensa määrän kasvaneen noin 30 prosenttia verrattuna heinä-syyskuun määriin. Tarkkaa kappalemäärää ei kuitenkaan kerrottu.

Liikevoitossa on 76 prosenttia kasvua edellisen vuoden loppuneljännekseen verrattuna. Tuottoa taas tuli 13 prosenttia enemmän. Nettotulos kasvoi 17 prosenttia.

Koko vuodelta yhtiö teki kuitenkin 15 prosenttia pienemmän nettotuloksen kuin edelliseltä vuodelta. Liikevoitto puolestaan aleni reilut kuusi prosenttia.

Samsung on haastanut Nokian aseman maailman suurimpana matkapuhelinyhtiönä. Samsungin oman arvion mukaan se menee Nokian edelle matkapuhelinmyynnissä jo tänä vuonna.

Samsung valmistaa matkapuhelinten lisäksi muun muassa litteitä näyttöjä, televisioita ja mikrosiruja.

Nokia kertoi eilen tuloksensa romahtaneen loka-joulukuussa lähes miljardi euroa tappiolle. Nokian älypuhelinten myynti laski 31 prosenttia.

(MTV3 - STT - AFP)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.