Samsungin kännykkämyynti laski hieman

Korealainen matkapuhelinvalmistaja Samsung on myynyt huhti-kesäkuussa hieman vähemmän puhelimia kuin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Yhtiön matkapuhelimia meni kaupaksi maailmanlaajuisesti kaikkiaan 45,7 miljoonaa, kun alkuvuonna niitä myytiin 46,3 miljoonaa kappaletta.

Maailman toiseksi suurin matkapuhelinvalmistaja uskoo myynnin kuitenkin kasvavan loppuvuonna. Se uskoo myös vahvasti kasvattavansa markkina-asemaansa. Samsungin mukaan pienet matkapuhelinvalmistajat kärsivät suuria enemmän talouden heikentymisestä.

Sekä yhtiön liikevaihto että tulos ennen veroja parantuivat huhti-kesäkuussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.