TV-Opas

Sanoma luopuu viimeisistä Venäjän-omistuksistaan

Mediakonserni Sanoma on myynyt osuutensa viimeisistä omistuksistaan Venäjän-markkinoilla.

Yhtiö myy osuutensa muun muassa Fashion Pressistä, joka julkaisee Venäjällä Cosmopolitan- ja Esquire-lehtiä.

Kauppaan sisältyvät myös United Pressin jäljellä olevat liiketoiminnot sekä Sanoman omistusosuus Grazia-aikakauslehteä julkaisevasta Mondadori Independent Mediasta.

Ostaja on venäläinen sijoittajaryhmä InVenture Partners. Kauppahintaa ei kerrota.

Myynti ei vaikuta yhtiön näkymiin. Sanoma ilmoitti kaksi vuotta sitten keskittyvänsä Suomen- ja Hollannin-toimintoihinsa ja vetäytyvänsä muun muassa Venäjän markkinoilta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.