Sanoma myy R-kioskit norjalaisyhtiölle

Sanoma myy Suomesta, Virosta ja Liettuasta yhteensä tuhat R-kioskia norjalaiselle Reitan Servicehandelille. Kauppahinta on 130 miljoonaa euroa.

Reitan Servicehandel kertoo, että se nousee alan toiseksi suurimmaksi toimijaksi Euroopassa. Se työllistää yhteensä 18 000 työntekijää. Norjalaisyhtiö omistaa jo ennestään pohjoismaalaiset elintarvikekioskit 7-Elevenin, Pressbyrånin ja Narvesenin.

Kauppa vaatii vielä EU kilpailuviranomaisen hyväksynnän.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.