Satama Interactive paransi

Vaikka Satama Interactive teki viime vuonna edelleen tappiota, yhtiön tulos parani selvästi. Yhtiön tärkein tavoite on nyt parantaa kannattavuuttaan.

Satama Interactive teki viime vuonna yhä tappiota, mutta paransi tulostaan selvästi edellisvuodesta. Viime vuonna Sataman liikevaihto putosi 30,1 miljoonasta 28,8 miljoonaan euroon. Liiketappio kuitenkin koheni 17 miljoonan tappiosta 9,7 miljoonan tappioon.

Satama Interactiven tulos parantui 23,1 miljoonan euron tappiosta 10,6 miljoonan euron tappioon. Omavaraisuusaste nousi 76,4 prosentista 78,5 prosenttiin. Yhtiön likvidit varat vuoden lopussa olivat 18,1 miljoonaa euroa.

Vuonna 2001 Satamalla oli toimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa, Iso-Britanniassa, USA:ssa, Hollannissa ja Singaporessa. Ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto oli 8,6 miljoonaa euroa, 30 % konsernin liikevaihdosta. Vuoden viimeisen neljänneksen aikana ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa.

Satama Suomi (alakonserni Satama Finland Oy ja Satama Tampere Oy) on kaudella 2001 toiminut kannattavasti. Alakonsernin liikevaihto vuonna 2001 oli 20,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 2,5 miljoonaa euroa, 12,3% liikevaihdosta.

Satama Interactive kertoo, että sen tärkein tavoite on kannattavuuden saavuttaminen. Yhtiö uskoo, ettei markkinoilla tapahdu sellaisia merkittäviä muutoksia, jotka estäisivät tavoitteen saavuttamisen. Vuoden 2002 liiketuloksen ennustetaan olevan positiivinen. Sataman taloudellinen tilanne ja rahoitusasema on yhtiön mukaan vahva, eikä se tarvitse kuluvan vuoden aikana lisärahoitusta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.