SDP:n Kantola antaisi irtisanottaville optio-oikeuksia

SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola ehdottaa, että työntekijöitään irtisanovat metsäyhtiöt kiittäisivät heitä antamalla optio-oikeuksia.

Näin työntekijät saisivat Kantolan mielestä mahdollisuuden hyötyä siitä yhtiön arvon noususta, jonka saavuttamiseksi heidät on irtisanottu.

Kantolan ehdottama "työttömyysoptio" tarkoittaisi, että työntekijät saisivat työsuhteensa pituuden perusteella optio-oikeuksia. Niillä he voisivat seuraavan viiden vuoden aikana ostaa yhtiöiden osakkeita irtisanomista edeltäneen puolen vuoden hintatasolla. Ostamisen sijasta työntekijät voisivat myydä optionsa markkinahintaan.

Mittavista irtisanomisista ilmoittaneiden Stora Enson ja UPM:n pörssikurssit lähtivät selvään nousuun heti saneerausuutisten tultua julkisuuteen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.