Sellun hinnassa laskupaineita

Pohjois-Amerikan ja Pohjoismaiden selluntuottajien varastot olivat lokakuun lopussa ylimmillään puoleentoista vuoteen. Norscan-selluvarastot kasvoivat lokakuun aikana 14 9000 tonnia 1,51 miljoonaan tonniin. Samalla tasolla varastot olivat edellisen kerran viime vuoden huhtikuussa.

Varastokehitys on ollut huolestuttavaa etenkin viime kuukausien aikana. Norscan-varastot olivat kuluvan vuoden aikana alimmillaan noin yhdessä miljoonassa tonnissa viime kesäkuussa. Sen jälkeen varastot ovat kasvaneet puolella.
Mikko Tahvanainen Metsäteollisuus ry:stä sanoo, että lokakuun varastokehitykseen ovat vaikuttaneet edelleen tehtaiden korkealla pysyneet käyntiasteet. Osaltaan varastoja kasvatti myös Aasian maiden heikentynyt kysyntä. Kasvaneita varastoja ja sellun hinnan laskupaineita vastaan metsäteollisuus pyrkii taistelemaan loppuvuodeksi sovituilla seisokeilla. Ainakaan lokakuussa supistukset eivät kuitenkaan näytä vielä toteutuneen.

Varastojen kasvusta huolimatta sellun hinta on pysynyt jo pitempään 710 dollarin tasolla. Muutamat kansainväliset laitokset ovatkin ennustaneet hinnan kääntyvän ensi vuoden alkupuolella laskuun. Sellun hinnan uskotaan kuitenkin toipuvan verraten nopeasti. Arvioiden mukaan hintakehitys kääntyisi jälleen vuoden toisella puoliskolla nousuun.

Korotukset 5-10 prosenttia

Metsäyhtiöt ovat kertoneet toteuttavansa vuodenvaihteen tienoilla 5-10 prosentin suuruiset hinnankorotukset. Korotuksia on tulossa ainakin sanoma- ja aikakauslehtipapereiden hintoihin. Kuluvan vuoden aikana hintakehitys etenkin sellupohjaisissa hienopapereissa on ollut sellun hinnan nousun myötä voimakkaampaa kuin sanoma- ja aikakauslehtipapereissa. Hienopaperien hintoihin ei korotuksia loppuvuodelle ole kaavailtu.

Sanomalehtipaperin satamahinta syys-lokakuussa on liikkunut 3100-3200 markassa tonnilta. Keskieurooppalainen asiakas joutuu maksamaan lisäksi kuljetuskustannuksia, jotka nostavat hinnan jo 3500 markan tasolle.

Päällystämättömän aikakauslehtipaperin hinta tullitilaston mukaan oli samaan aikaan 3 500-4 000 markkaa ja päällystetyn 4 500 markkaa. Sellupohjaisissa hienopapereissa hinnat ovat liikkuneet 5 000 markan tasolla.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.