Selvitys: Pankkifuusioita tulossa

Kuluttajille pankkien kiristyvä kilpailu saattaa näkyä muun muassa alentuvina palveluhintoina ja aukioloaikojen pidentymisenä.

Euroopassa on odotettavissa lähivuosina pankkifuusioiden aalto, arvioi pankkialan tulevaisuudennäkymiä selvittänyt yritysmaailman asiantuntijayhtiö Deloitte.

Selvityksen mukaan noin kymmenen prosenttia Euroopan 7 300 pankista joutuu yrityskaupan kohteeksi vuoteen 2010 mennessä.

Deloitten selvitys arvioi, että tulevaisuudessa Euroopan pankkimarkkinoita hallitsee vain kourallinen ylikansallisia suurpankkeja. Pankkimarkkinoiden keskittymistä edesauttavat EU:n päätökset, joilla pyritään poistamaan esteitä unionin sisäiseltä liiketoiminnalta.

-Yrityskaupat voivat tarjota pankeille synergiaetuja ja pääsyn nopeammin kasvaville ulkomaisille markkinoille, Deloitten johtaja Russell Collins sanoi.

Collinsin mukaan pankkien valmius monimutkaisten kansainvälisten fuusioiden toteuttamiseen on parantunut selvästi viime aikoina.

Kuluttajille pankkien kiristyvä kilpailu saattaa näkyä muun muassa alentuvina palveluhintoina ja aukioloaikojen pidentymisenä. Vastaavasti kiristyvän kilpailun myötä pankit saattavat joutua ulkoistamaan toimintojaan ulkomaille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.