Sesto-ketju Wihurin haltuun

Stockmann on tänään myynyt päivittäistavarakauppaketju Seston liiketoiminnan Wihurin omistamalle Ruokamarkkinat-yhtiölle ja päätti myydä Seston kiinteistöt ja liiketilat kotimaiselle sijoittajalle. Alustava kauppahinta on yhteensä runsaat 520 miljoonaa markkaa, Stockmann kertoo pörssitiedotteessaan.

Järjestelyn toteutuessa Stockmann sanoo saavansa noin 190 miljoonaan markan suuruisen myyntivoiton, jonka ansiosta yhtiön tämän vuoden tulos rahoituserien jälkeen muodostuu viimevuotista paremmaksi. Seston liiketoiminta, kiinteistöt ja muut liiketilat siirtyvät ostajien hallintaan ensi vuoden alusta, jos kilpailuviranomaiset hyväksyvät liiketoimintakaupan. Ruokamarkkinoilla on ennestään kaksi vähittäiskauppaketjua eli Eurospar-suurmyymälät ja Ruokavarasto-lähikaupat.

Wihurin lisäksi Seston halusivat ostaa ainakin Kesko ja Suomen Spar. S-ryhmälle Sestojen hinta oli liian kova.
(STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.