Sijoittaja, käännä tuloskatseesi näihin asioihin

Sijoittajat kääntävät katseensa pikku hiljaa pörssiyhtiöiden huhti-kesäkuun tuloksiin, kun tuloskausiraportointi alkaa perjantaina. Ensimmäisenä toisen neljänneksen tuloksestaan kertoo ohjelmistoyhtiö Basware.

Pohjola Pankin osaketutkimusjohtajan Henri Parkkisen mukaan sijoittajien kannattaa kiinnittää erityistä huomiota pörssiyhtiöiden tulosohjeistuksiin.

– Aika harva yhtiö on sanonut loppuvuoden näkymistä yhtään mitään. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä monella toimialalla liiketoiminnan läpinäkyvyys on aika lyhyt.

– Markkinaennusteet odottavat kuitenkin, että yhtiöiden liikevaihdot kasvavat ja tulokset paranevat vuoden jälkipuoliskolla viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, Parkkinen kertoo MTV3 Uutisille.

Parkkisen mukaan yhtiöiden kustannuksissa on ollut kovia nousupaineita.

– Nyt on kuitenkin ensimmäisiä merkkejä siitä, että kovimmat kustannuspaineet helpottavat. Kysymys kuuluu, onko kohonneita hintoja saatu vietyä lopputuotehintoihin, Parkkinen tähdentää.

Parkkisen näkemyksen mukaan toinen vuosineljännes on kuitenkin kausiluonteisesti heikompi kuin ensimmäinen vuosineljännes. Lisäksi euroalueen talouskehityksessä on monia epävarmuustekijöitä velkakriisien takia.

Tuloskausiraportointi jatkuu hiljaisena vielä ensi viikolla, mutta jo kahden viikon päästä yli 20 pörssiyhtiötä kertoo tuloksistaan. Matkapuhelinvalmistaja Nokia kertoo huhti-kesäkuun tuloksestaan heinäkuun 21. päivänä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.