Söikö Facebook joulun tekstiviestitervehdykset?

Suomalaisten into joulutervehdysten lähettämiseen tekstiviestein on hiipumassa.

- Oma arvioni on, että tekstiviestien määrä väheni noin 20 prosenttia viime vuoden joulusta. Tarkkaa syytä on vaikea sanoa, mutta yksi syy voi olla Facebookin lisääntynyt käyttö. Samat ihmiset, jotka ennen saivat joulutervehdyksen tekstiviestillä, saivat sen nyt Facebookin kautta, arvelee Soneran lehdistöpäällikkö Ahti Martikainen.

Soneralla ei ole vielä kertoa joulun tarkkoja viestilukuja, mutta suunta on selvä. Viime vuonna suomalaiset lähettivät Soneran verkossa kahdeksan miljoonaa viestiä, nyt luku on 5,5 miljoonaa.

- Luvusta puuttuvat kuitenkin vielä esimerkiksi ulkomailta ja netin kautta lähetetyt viestit, mutta tuskinpa sieltä miljoonia lisäviestejä tulee, Martikainen sanoo.

Lopulliset, vertailukelpoiset luvut Sonera saa viikon kuluessa. Sen sijaan multimediaviestien määrä on jo selvillä - niitä suomalaiset lähettivät tänä vuonna 226 000 kappaletta, viime vuonna 206 000.

- Tämä selittyy ihan sillä, että kamerakännykät ovat yleistyneet, jopa enemmän kuin tuon 10 prosenttia, Martikainen sanoo.

Martikainen korostaa, että tekstiviestien väheneminen ei ole mikään yleinen ilmiö - esimerkiksi Ruotsissa lähetettiin viime vuonna Telian verkossa 23,7 miljoonaa jouluviestiä, tänä vuonna viestien määrä kohosi 24,4 miljoonaan.

DNA: Ei näy vielä rahallisesti

Operaattori DNA:lta kerrotaan, että tekstiviestejä lähetettiin tänä jouluna jonkin verran vähemmän kuin aiempina jouluina. Erot eivät kuitenkaan ole suuria.

- En halua ottaa vielä kantaa määriin, koska ne vielä tarkentuvat, mutta hieman vähemmän tekstiviestejä lähti nyt tämän vuoden jouluaattona ja joulupäivänä kuin aiemmin, kertoo DNA:n osastopäällikkö Antti Jokinen.

Jokisen mukaan syy tekstiviestitervehdysten vähenemiseen on pääosin sosiaalisessa mediassa - Facebook- ja Twitter-viestit ajavat saman asian kuin tekstiviestit.

- Ei se kuitenkaan näy vielä rahallisesti, vaikka tekstiviestejä lähtisi yhtenä päivänä vähemmän. Ei tekstiviestien määrä ole kuitenkaan muuten normaalipäivinä vähentynyt, vaan ilmiö liittyy näihin erikoistervehdyksiin, Jokinen huomauttaa.

Elisa: Multimediaviestejä seitsenkertainen määrä

Elisalla tekstiviestien suosiossa ei ole näkynyt suuria muutoksia. Yrityksen mukaan tekstiviestien määrä on pysynyt suunnilleen samoissa lukemissa edellisjouluun verrattuna.

- Jouluna tekstiviestiliikenne on normaalitilanteeseen verrattuna kolminkertainen. Jouluna viestit jakautuvat useammalle päivälle - liikenne alkaa jo aatonaatosta, kiihtyy jouluaaton aamuna, hiljenee päiväksi ja alkaa uudelleen kasvaa ruokailun ja lahjojen jälkeen illalla, kertoo Elisan palvelupäällikkö Pieti Näkkäläjärvi.

Elisan mukaan aatonaaton ja jouluyön välillä lähetettiin karkeasti arvioiden 13,5 miljoonaa tekstiviestiä.

Näkkäläjärvi arvioi, että Facebookin ja muiden yhteisöpalveluiden lisääntynyt käyttö ei näy Elisan verkossa tapahtuvissa viestimäärissä.

Älypuhelimien yleistymisen myötä jouluviestit lähtevät yhä useammin multimediaviestinä. Elisan mukaan jouluna multimediaviestejä lähtee seitsenkertainen määrä normaaliin päivään verrattuna.

Uusivuosi on kaikille matkapuhelinoperaattoreille tekstiviestien huippuaikaa. Vuoden vaihtuessa tekstiviestien lähettämisessä tapahtuu valtava piikki, ja moni operaattori seuraakin mielenkiinnolla, mitä uudenvuoden tekstareille käy tänä vuonna.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.