Soini Ylelle: Ukrainalle vain laina-apua

Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mielestä Ukrainalle mahdollisesti annettava taloudellinen tuki pitää olla lainapainotteista.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Soini sanoi Ylen Ykkösaamussa, että maan tukemisessa pitää edetä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n avulla. Hän painotti, ettei talousapua pidä kustantaa muiden maiden kansalaisten rahoista.

– Tuntuu joskus suomalaisesta veronmaksajasta hieman oudolta, että täällä tehdään leikkauslistoja, mutta samalla myönnetään tukipaketteja ulkomaisille pankeille, Soini sanoi Ykkösaamussa.

Hän lisäsi, ettei EU:ssa ole tehty päätöksiä Ukrainan tukemisesta.

Soini kuvaili Ukrainan kassan olevan melko tyhjä, koska oligarkit ovat ryöstäneet kansan omaisuutta.

– Maan rakenteet eivät tätä pidemmän päälle kestä.

IMF:n edustajien on tarkoitus keskustella ensi viikolla Ukrainan apupaketista maan uuden johdon kanssa. Ukrainan uusi talousministeri Oleksander Shlapak arvioi paketin suuruudeksi liki 11 miljardia euroa.

Soinin mielestä Ukrainan tilanteesta ei ole helppoa ulospääsyä. Tärkeintä on estää aseellinen yhteenotto.

– Jos menetetään ihmishenkiä, tilannetta on mahdoton hallita.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.