SOK ostaa Suomen Spar Oyj:n

SOK ostaa Suomen Spar Oyj:n. Suomen Kilpailuviraston on vielä hyväksyttävä kauppa.

SOK ostaa Suomen Sparin. Yhtiö ostaa ruotsalaiselta Axfoodilta ja joukolta muita osakkeenomistajia Sparin osakkeita yhteensä 51,8 miljoonalla eurolla.

Kauppojen jälkeen SOK omistaa Suomen Sparin osakepääomasta 92,3 prosenttia ja 95,1 prosenttia äänivallasta.

SOK esittää myös lunastustarjouksen Suomen Sparin lopuista osakkeista 50 eurolla. SOK:n tarkoituksena on hankkia omistukseensa kaikki Suomen Sparin osakkeet ja hakea yhtiön poistamista Helsingin pörssistä.

Axfoodin 69,3 prosentin osuuden ohella SOK ostaa Suomen Sparin osakkeita Ingman Financelta, Odin Finlandilta, Pohjolalta ja WIP Asset Managementilta, jotka omistavat 23 prosenttia osakepääomasta.

Kauppa edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

Kilpailuvirasto ei kommentoi yrityskauppaa ennen selvityksiään

Kilpailuvirasto ei kommentoi ennen tarkkoja tutkimuksiaan kantaansa S-ryhmän päätökseen laajentaa Sparin hankinnalla asemiaan päivittäistavarakaupassa.

Tutkimuspäällikkö Virve Haapajärven mukaan vielä on myös ennenaikaista arvioida, siirtääkö virasto asian EU:n kilpailuviranomaisten tutkittavaksi.

S-ryhmän markkinaosuus oli viime vuonna runsaat 34 prosenttia. Ero markkinajohtaja K-ryhmään kutistui 1 prosenttiyksikköön. Sparin osuus oli A.C. Nielsenin mukaan hieman vaille 7 prosenttia.

EU:n kilpailuviranomaiset kaatoivat aikanaan Keskon yrityksen ostaa Tukon.

Kun kilpailuvirasto saa ilmoituksen kaupasta, normaalisti se ottaa yrityskauppaan kantaa yhdessä kuukaudessa.

Vaikeaselkoisemmissa tapauksissa tutkimuksia voidaan jatkaa kolmella kuukaudella.

Neilimo: Ratkaisu vahvistaa kotimaista ruokakauppaa

S-ryhmän pääjohtaja Kari Neilimo sanoo Sparin hankinnan vahvistavan suomalaisomisteista päivittäistavarakauppaa kansainvälisen kilpailun kiristyessä. Lisäksi ryhmä saa markkinaosuuksia alueilta, joissa sen osuus on jäänyt keskimääräistä matalammaksi ja kilpailu on kireää.

-Tavoitteenamme on kaupan myötä säilyttää suomalaisomisteinen päivittäistavarakauppa vahvana ja elinvoimaisena kansainvälisen kilpailun kiristyessä, Neilimo sanoi tiedotteessaan.

Sparin ruotsalaisen pääomistajan pyrkimyksenä oli nostaa Sparin markkinaosuus 20 prosenttiin, mutta siinä ei ole onnistuttu. Sparin tilanne vaikeutui entisestään, kun Tradeka ja Wihurin Ruokamarkkinat pistettiin yhteen kesällä.

Saksalainen Lidl on puolestaan lisännyt myymälöitään vauhdilla.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 07.09.2005)

Katso myös:

(Kauppalehden talousuutiset 07.09.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.