Sonera kiistää Telefonica-myynnin

Sonera kiisti illalla tarjonneensa osuuttaan saksalaisesta umts-yhtiöstä espanjalaiselle Telefonica Movilesille. Espanjalaisyhtiön hallituksen puheenjohtaja Luis Lada kertoi aiemmin tänään Malagassa, että Sonera oli tarjonnut osuuttaan sille. Yhtiö oli kieltäytynyt tarjouksesta.

Telefonican ja Soneran omistama Group 3G oli yksi kuudesta ryppäästä, joka huusi itselleen kalliilla kolmannen sukupolven matkapuhelinluvan Saksasta. Alun perin mukana ryhmässä oli myös brittiläinen Orange, mutta kun se myytiin France Telecomille, Orange jäi ryppäästä pois. Sonera ja Telefonica ottivat Orangen osuuden konsortiosta itselleen. Jo tuolloin Sonera ilmoitti ratkaisun olevan väliaikainen.

Soneran viestintäpäällikkö Jyrki Karasvirta sanoi, että Sonera ei ole tarjonnut osuuttaan tai osaa siitä Telefonicalle. Karasvirta toisti, että pidemmällä aikavälillä Group 3G:n omistusta on tarkoitus laajentaa, mutta sekään ei ole nyt ajankohtaista. Telefonica omistaa Saksan 3G:stä 57 prosenttia ja Sonera 43 prosenttia. Kun Orange oli mukana, Telefonican osuus oli 40 ja Soneran 30 prosenttia. Saksan umts-lupa maksoi 3G:lle 8,5 miljardia euroa eli 50,4 miljardia markkaa. Monien muiden teleoperaattoreiden tavoin Sonera on pahasti velkaantunut luvan vuoksi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.