Soneran 3G-osakkuusyhtiö aloittaa Saksassa

Telefónican ja Soneran omistama saksalainen yhtiö alkaa välittää matkapuheluita E-Plussan verkossa Saksassa. E-Plus kertoi eilen, että sopimus 3G-yhtiön kanssa alkaa ensi syksynä ja kestää vuoteen 2012.

Telefónican ja Soneran 3G omistaa lisenssin kolmannen sukupolven matkapuhelinmarkkinoille Saksaan, mutta E-Plussan verkon kautta yhtiö pääsee välittämään jo nykyisiä gsm-puheluita. Tämän arvellaan helpottavan merkittävästi myös uuden liiketoiminnan aloittamista, sillä kolmas sukupolvi pääsee kunnolla käyntiin vasta muutaman vuoden kuluttua.

Soneran kurssi on uutisen myötä lähtenyt reippaaseen nousuun Helsingin pörssissä.
(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.