SPR:n Veripalvelu irtisanoo 61

Suomen Punaisen Ristin Veripalvelusta irtisanotaan yhteensä 61 työntekijää. Yt-neuvottelut päättyivät tänään.

Veripalvelulla on tällä hetkellä noin 600 työntekijää. Yt-neuvottelujen syyksi ilmoitettiin jo aikaisemmin verivalmisteiden käytön vähentyminen. Veripalvelun mukaan toimintaa on välttämätöntä sopeuttaa sairaaloiden nykyiseen tarpeeseen.

Lisäksi 9 ihmistä on irtisanoutunut tai jäämässä eläkkeelle. Alkuperäinen Veripalvelun ilmoittama enimmäisarvio irtisanottaviksi tulevista työsuhteista oli enintään 70.

– Veripalvelussa on erittäin osaava ja työlleen vahvasti omistautunut henkilöstö. Olemme osa auttamisen ketjua ja työskentelemme kaikki potilaiden hyvinvointia varten. Päätös henkilöstön vähentämisestä on tuskallisen vaikea, mutta se on pakko tehdä, Veripalvelun johtaja Martti Syrjälä toteaa Veripalvelun tiedotteessa.

Veripalvelu kertoi viime viikolla sulkevansa useampia toimipisteitä. Ne korvataan liikkuvilla verenluovutustilaisuuksilla.

Veripalvelussa irtisanottavien määrä sisältää verenluovutusverkoston muutoksesta johtuvat irtisanomiset, joita on 31. Muut henkilöstön vähennykset kohdistuvat pääasiassa erilaisiin tukipalveluihin Veripalvelun eri toiminnoissa.

Veripalvelu saa tulonsa sairaaloiden käyttämistä valmisteista ja palveluista. Tulos on ollut parina viime vuonna selvästi tappiollinen, vuonna 2011 2,3 miljoonaa euroa ja viime vuonna 800 000 euroa.

Veripalvelun toiminta on voittoa tavoittelematonta.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.