SS: Pankkipomo haluaa kunnillekin stressitestit

Finanssialan Keskusliiton puheenjohtaja Reijo Karhinen vaatii kunnille samanlaisia stressitestejä kuin tehtiin eurooppalaisille pankeille viime keväänä.

Karhinen sanoo Savon Sanomissa olevansa huolissaan julkisen talouden rahoitusvajeesta, jota väestön ikääntyminen pahentaa lähivuosina.

OP-Pohjola-ryhmän pääjohtajana toimivan Karhisen mukaan Suomesta löytyy kuntia, jotka ovat yhtä vaikeassa taloustilanteessa kuin Irlanti ja Kreikka.

Karhinen vaatii, että julkisen talouden tuottavuutta on nostettava. Jos kunnissa tehdään asioita järkevämmin, saadaan aikaan miljardien eurojen säästöt ilman puuttumista peruspalveluihin, kuten vanhustenhuoltoon ja terveydenhoitoon, Karhinen arvioi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.