Stockmannin myynti kasvussa

Stockmann-konsernin myynti kasvoi viime kuussa. Maailmantilanteen ja -talouden yleinen epävarmuus heijastui kuitenkin konsernin alkuvuoden myynnin kehitykseen, autoryhmän myyntiä lukuun ottamatta.

Stockmann-konsernin myynti kasvoi maaliskuussa 6 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna. Autoryhmän myynti jatkoi kasvuaan, ja oli 25 prosenttia edellisen vuoden maaliskuun myyntiä suurempi. Tavarataloryhmän myynti oli edellisen vuoden tasolla.

Sen sijaan Hobby Hallin myynti oli prosentin ja Seppälän myynti 7 prosenttia edellisen vuoden myyntiä pienempi. Konsernin kokonaismyynti kasvoi 7 prosenttia ensimmäisen neljänneksen aikana.

Konsernista kerrotaan, että maailmantilanteen ja -talouden yleinen epävarmuus on jossain määrin heijastunut alkuvuoden myynnin kehitykseen, autoryhmän myyntiä lukuun ottamatta.

Huhtikuun alussa järjestetty Hullut Päivät kasvatti kotimaan tavaratalojen myyntiä kampanjan aikana 5 prosenttia edellisen vuoteen verrattuna, kerrotaan konsernista.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.