Stora Enso aikoo vähentää päästöjään viidenneksellä

Metsäyhtiö Stora Enso pyrkii vähentämään hiilidioksidipäästöjään viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite koskee yhtiön omaa tuotantoa sekä ostosähkön- ja -lämmöntuotannon päästöjä.

Supistukset vähentävät tarvetta ostaa päästöoikeuksia, joista uhkaa tulla Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen mukaan miljardilasku metsäteollisuudelle.

Stora Enson varatoimitusjohtaja Hannu Ryöppönen kertoo, että tavoitteeseen päästään muun muassa tehostamalla tuotantoa ja energiankäyttöä sekä lisäämällä biomassan käyttöä omassa energiantuotannossa.

Monet toimet ovat pieniä ja tehdaskohtaisia. Lähivuosina tulee kuitenkin todennäköisesti suuriakin investointeja. Saksassa on jo käynnissä 100 miljoonan euron energiainvestointi.

Stora Enson hiilijalanjälkiselvityksen mukaan yhtiö tuotti viime vuonna fossiilisilla polttoaineilla 9,5 miljoonaa tonnia hiilidioksidipäästöjä. Hiilijalanjälki tarkoittaa rasitetta, jonka kansalainen, yhtiö, valtio tai jokin muu yksikkö aiheuttaa ilmakehälle.

Tuotannosta syntyvien suorien päästöjen osuus oli 39 prosenttia. Sähkön ja lämmön ostosta syntyneet epäsuorat päästöt aiheuttivat 37 prosenttia rasituksesta. Ulkoistetuista toiminnoista, kuten puunkuljetuksista, aiheutuneiden päästöjen osuus oli 24 prosenttia.

Myös tuottoja

Stora Enson ympäristöjohtajan Marjaana Luttisen mukaan tehtaat ovat käyneet läpi mahdollisuutensa supistaa päästöjä, minkä jälkeen päädyttiin 20 prosentin tavoitteeseen.

Ryöppönen korostaa, että satojen miljoonien investoinnit päästöjen leikkauksiin saavat aikaan myös tuottoja yhtiölle muun muassa energiankäytön tehostumisen ansiosta.

Hän muistuttaa myös, että kaikki Stora Enson tuotteet varastoivat tavalla tai toisella hiiltä. Muun muassa talojen rakentamisessa voidaan hänen mukaansa saavuttaa jopa 86 prosentin päästövähennys, jos rakennusaineeksi valitaan puu jonkin muun materiaalin sijasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.