Stora Enso etsii toimintaa Kemijärvelle ja Summaan

Stora Enso pitää kuitenkin kiinni päätöksestään lopettaa sellun- ja paperintuotanto tehtailla.

Metsäyhtiö Stora Enso etsii uutta toimintaa Kemijärven ja Summan tehtaille. Yhtiö kertoo neuvottelevansa useista kilpailevista vaihtoehdoista eri osapuolten kanssa.

-Olemme tyytyväisiä, että usea taho on osoittanut selkeää kiinnostusta suljettavia tehtaita kohtaan, sanoo toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Stora Enso pitää kuitenkin kiinni päätöksestään lopettaa sellun- ja paperintuotanto tehtailla. Yhtiö hylkää myös Ruukki Groupin eilen tekemän tarjouksen Kemijärven tehtaan ostamisesta.

Ruukki Groupin tarjous ei Karvisen mukaan edistä Stora Enson tavoitetta käyttää kotimaista sellupuuta yhtiön suurimmilla tehtailla.

Stora Enso ei tee päätöksiä tehtaiden mahdollisista muista käyttötarkoituksista ennen kuin henkilökunnan kanssa käytävät yt-neuvottelut ovat päättyneet.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden talousuutiset 21.12.2007)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.