Stora Enso harkitsee tuotannon rajoituksia

Metsäjätti Stora Enso harkitsee tuotannon rajoituksia ja pysyviä kapasiteetin vähennyksiä loppuvuoden aikana. Päätökset voivat koskea paperikoneita ja kokonaisia tehtaita. Yhtiö varoitti tänään pörssitiedotteella tuloksensa heikentyvän.

Tuotannon rajoituksista ei talousjohtaja Hannu Ryöppösen mukaan ole vielä suunnitelmia. Ne ovat kuitenkin väistämättömiä, jos Venäjän puutullit astuvat voimaan, sanoo Ryöppönen. Odotettua kovempi puun hinnan nousu heikentää hänen mukaansa tilannetta.

- Mitään päätöksiä ei vielä ole tehty. Toimet voivat koskea yksittäisten tuotantolinjojen lisäksi kokonaisia tehtaita, sanoo Ryöppönen.

Toisen vuosineljänneksen toiminnallinen tulos jää Ryöppösen mukaan noin puoleen viime vuoden vastaavan ajan tuloksesta. Konsernin tulos heikkenee myös loppuvuonna. Syynä siihen on energian kallistuminen ja markkinoiden heikentyminen.

Puutullien nousu merkitsee Ryöppösen mukaan sitä, etteivät "monet Suomen koneet ja jopa tehtaat" ole enää kannattavia. Huolta Stora Ensossa herättää myös se, mitä tapahtuu kotimaiselle puun hinnalle, jos puutullit toteutuvat täysimääräisinä. Puun hintakehitys on Ryöppösen mukaan ollut jo nopeampaa kuin mitä yhtiö oli ennakoinut.

Stora Enson suunnitelmat täsmentyvät Ryöppösen mukaan lähikuukausina. Päätöksiä mahdollisesta tuotannon sulkemisesta on hänen mukaansa tehtävä lähikuukausina ja viimeistään alkusyksystä.

Toiminnallisen tuloksen heikentyminen toisella neljänneksellä johtui Ryöppösen mukaan suureksi osaksi ennakoimattomista kertaluonteisista tekijöistä. Loppuvuonna tulosta painaa kustannuskehitys, joka heikensi toiminnan kannattavuutta jo alkuvuonna.

Stora Ensio arvioi koko vuoden kustannusten nousun kohoavan yli 4 prosenttiin. Se on 1,0-1,5 prosenttiyksikköä aiemmin arvioitua nopeampaa, toteaa Ryöppönen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.