Stora Enso laajentaa puunhankintaa Länsi-Suomeen

Kotimaisen puun kysyntää ovat lisänneet sahatavaran hyvä menekki ja Venäjältä tulevan puun saatavuusongelmat.

Metsäyhtiö Stora Enso on laajentamassa puunhankintaansa läntiseen Suomeen. Yhtiö on aiemmin ostanut puuta pääasiassa Itä-Suomesta.

Stora Enso avasi tänään Tampereella ensimmäisen Länsi-Suomen hankintatoimistonsa. Uusia toimipisteitä on tulossa myös Forssaan, Huittisiin, Kaarinaan ja Kankaanpäähän.

Lisäksi Stora Enso selvittää hankintatoimiston perustamista kolmelle muulle paikkakunnalle Länsi-Suomeen. Toimistoista yksi tulee Pirkanmaalle, yksi Varsinais-Suomeen ja yksi Satakuntaan.

Puukauppa käy nyt vilkkaasti ja hinnatkin ovat ennätystasolla, kertoo Stora Enson metsäpäällikkö Matti Karjula. Kotimaisen puun kysyntää ovat lisänneet sahatavaran hyvä menekki ja Venäjältä tulevan puun saatavuusongelmat.

- Me ostetaan tällä hetkellä todella paljon puuta. Nämä ovat ennätyksellisiä alkukesän viikkoja, Karjula sanoo.

Vuoden kuluessa puun hinta noussut 15-20 prosenttia. Havutukkikuution hinta on tätä nykyä 60-70 euroa.

Puukaupan korkeasuhdanne tuo mittavan rahavirran metsänomistajille ja muille alan toimijoille. Miljoonan motin korjuu aiheuttaa karkean laskelman mukaan noin 50 miljoonan euron rahavirran. Tiistaina avatun Tampereen toimiston kokoinen toimipiste ostaa vuodessa puuta noin 100 000 kuutiota. Sen hankkimiseksi Stora Enson kassasta pitää virrata rahaa ulos runsaat viisi miljoonaa euroa.

Suomen metsistä hakataan puuta vuosittain 55-65 miljoonaa kuutiometriä. Karjulan näkemyksen mukaan hakkuiden määrä voitaisiin luontoarvoja vaarantamatta nostaa 75 miljoonaan kuutioon. Hakkuumahdollisuuksia on erityisesti Länsi-Suomessa.

Stora Enso hankkii tänä vuonna 27 miljoonaa kuutiota puuta, mikä on kolme miljoonaa kuutiota enemmän kuin viime vuonna. Puumäärästä 20 miljoonaa kuutiota on tarkoitus saada kotimaasta. Kolmen miljoonan kuution kasvutavoitekin kohdistuu kotimaahan. Hankinta-alueen laajentaminen Länsi-Suomeen on Stora Ensolle yksi keino tavoitteen saavuttamiseen.

Länsi-Suomesta hankittu puu kuljetetaan Stora Enson tuotantolaitoksille Itä-Suomeen rautatiekuljetuksina. Yhtiö on jo ennestään VR:n suurasiakas. Kiskoilla on kulkenut vuosittain noin 8,5 miljoonaa kuutiota Stora Enson puutavaraa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.