Stora Enso lakkauttaa sahan ja pellettitehtaan Ruotsissa

Stora Enso lakkauttaa pysyvästi Kopparforsin sahan ja pellettitehtaan Ruotsissa. Yhtiö ilmoitti yt-neuvotteluiden päättymisestä tänään. Sahalla ja pellettitehtaalla on töissä 110 työntekijää. Tuotanto lopetetaan vuoden loppuun mennessä.

Stora Enson mukaan saha suljetaan, koska tappiollista toimintaa ei ole saatu käännettyä kannattavaksi.

– Nyt kun päätös on tehty, pyrimme löytämään jokaiselle työntekijälle yksilöllisen ratkaisun yhdessä paikallisen yhteisön ja viranomaisten kanssa, sanoo Hannu Kasurinen, Stora Enson Puutuotteet-liiketoiminta-alueen johtaja.

– Jatkamme myös muun liiketoiminnan etsimistä tehdasalueelle.

Kasurisen mukaan yhtiö on saanut asiasta jo muutamia yhteydenottoja.

(MTV3 – STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.