Stora Enso Timber pääosakkaaksi virolaiseen sahayhtiöön

Stora Enso Timber on allekirjoittanut aiesopimuksen virolaisen AS Sylvesterin osakkeiden ostamisesta, Stora Enso kertoo.

Sopimuksen mukaan Stora Enso omistaa Sylvesterin sahayhtiöistä 66 prosenttia ja puunhankintayhtiöistä sata prosenttia. Kauppahintaa ei julkistettu.

Kauppa saataneen päätökseen kuluvan vuoden loppuun mennessä ja se edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksymistä.

Sylvester on Viron suurin sahayhtiö, jonka vuotuinen liikevaihto on noin 160 miljoonaa euroa. Kaupan myötä Stora Ensosta tulee Baltian maiden johtava saha- ja puunhankintayritys.

Sylvesterillä on Virossa ja Latviassa viisi sahaa. Niiden ensi vuoden kapasiteetti on noin 900 000 kuutiometriä sahattuja puutuotteita, joista valtaosa on havupuuta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.