Stora Enso vähentää väkeä hienopaperiryhmässä

Metsäyhtiö Stora Enso vähentää hienopaperiliiketoiminnoista 285 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Belgiassa ja Britanniassa. Tehostamistoimilla pyritään yhtiön mukaan kilpailukyvyn parantamiseen ja noin 20 miljoonan euron vuotuisiin säästöihin.

Suomessa vähennykset koskevat yhtiön mukaan enintään 60:tä työntekijää Oulun tehtaalla. Stora Enso kertoi yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta tänään.

Kuluvähennykset on johtaja Hannu Alalaurin mukaan tarkoitus aloittaa tänä vuonna ja päättää ensi vuoden toisen neljänneksen loppuun mennessä. Stora Enso tekee toimista toisen neljänneksen tulokseen 16 miljoonan euron kuluvarauksen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.