Stromsdalin jatko yhä auki: Kuka lyö rahat ensin tiskiin?

Stromsdalin kartonkitehtaan jatko on edelleen kiinni siitä, saavatko ostajaehdokkaat järjestymään kaupan rahoituksen. Kolme ehdokasta ovat halukkaita ostamaan Juankoskella sijaitsevan Stromsdalin, joka hakeutui konkurssiin jo puolitoista vuotta sitten.

- Konkurssipesän kannalta kyse on siitä, kuka lyö ensimmäisenä rahat tiskiin, sanoo pesänhoitaja Jarmo Makkonen.

Espanjalainen Castor Plus ilmaisi kiinnostuksensa jo vuosi sitten ja ehti tekemään aiesopimuksenkin. Kaksi muuta ostajaryhmää, jotka eivät halua julkisuuteen, ilmaantuivat mukaan tämän vuoden puolella. Toinen näistä ostajaehdokkaista on suomalainen.

Konkurssipesän suurimmat velkojat ovat Handelsbankenin ruotsalainen tytäryhtiö ja Finnvera. Velkojaintoimikunta kävi tilannetta jälleen läpi kokouksessaan torstaina.

- Aikatauluista ei pysty sanomaan mitään, mutta kaikki kolme ovat vakavasti otettavia kandidaatteja, Makkonen arvioi.

Stromsdalin pelastamisella olisi suuri merkitys Pohjois-Savossa, sillä kartonkitehdas työllisti suoraan ja välillisesti yli 200 ihmistä.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.