Suomalaiset kiristävät kesäloman menoistaan

Suomalaiset nipistävät tänä vuonna kesälomabudjetistaan. Nordean tiistaina julkaiseman pohjoismaisen tutkimuksen mukaan kotitaloudet arvioivat käyttävänsä lomallaan keskimäärin 1410 euroa, mikä on inflaatiovauhti mukaan luettuna 90 euroa vähemmän kuin viime vuonna. Enemmistö uskoo selviävänsä alle tonnilla.

Syynä pienempään lomabudjettiin on Nordean yksityistalouden ekonomistin Tarja Svartströmin mukaan taloudellinen epävarmuus. Hinnat ovat nousseet ja kotitalouksien päivittäiset menot sitä mukaa kasvaneet. Lomamatkoista, -ruoista ja -huvituksista aiotaan siksi selvitä vähemmällä.

Keskimäärin pohjoismaalaiset suunnittelevat selviävänsä lomastaan vajaalla 1700 eurolla. Eniten lomaansa satsaavat norjalaiset. Pienin lomabudjetti on ruotsalaisilla. Epävakaiden asuntomarkkinoiden kanssa kamppailevat tanskalaiset ovat kiristäneet lompakon nyörejään eniten.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.