Suomalaisilla on ennätysmäärä velkaa

Kotitalouksien velka koostuu pääasiassa asuntolainoista.

Suomalaisilla on nyt velkaa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Kotien velkataakka on kasvanut suuremmaksi kuin kulutusjuhlien hulluina vuosina 1980-luvun lopussa, kirjoittaa Taloussanomat. Osuuspankkikeskus ei ole kuitenkaan huolissaan paisuneesta velkamäärästä.

Osuuspankkikeskus ennakoi, että vuoden lopussa velkaantumisaste on 96 prosenttia ja ensi vuoden lopulla se on noussut 103 prosenttiin. Se tarkoittaa, että kotitalouksilla on pian velkaa enemmän kuin tuloja.

Kotitalouksien velka koostuu pääasiassa asuntolainoista.

Osuuspankkikeskuksen pääekonomistin Timo Lindholmin mukaan lainat ovat nyt kuitenkin reilusti pidempiä kuin vuonna 1989 ja korkotasokin on matalampi. Vaikeuksia on tiedossa, jos työttömyys kasvaa.

Syyskuun lopussa kotitalouksilla oli velkaa noin 76 miljardia euroa.

(MTV3-STT-Taloussanomat)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.