Suomalaispelin hulppea voittokulku jatkuu - jo 42 miljoonaa latausta

Suomalaisen Rovio-peliyhtiön kehittämän Angry Birds -pelin suosio jatkuu vahvana. Mashable-sivustolla kerrotaan, että kosketusnäytöllisille mobiililaitteille suunniteltua "linturitsa"-peliä on ladattu jo yli 42 miljoonaa kertaa.

Rovion johtaja Mikael Hed kertoo, että latauksista 30 miljoonaa on ollut ilmaisen version latauksia ja 12 miljoonaa latauksista on koskenut maksullista peliä.

Suurin osa maksetuista latauksista on tehty Applen iPhone-älypuhelimella. Ilmaiseksi peliä on puolestaan ladattu runsaasti Android-käyttöliittymää käyttäviltä laitteilta. Hed kertoo, että Androidille kehitetty versio päätettiin tehdä ilmaiseksi, sillä Android Market -sovelluskaupan maksulliset ohjelmat eivät ole saatavilla kaikissa maissa. Ilmaisohjelmiaan sijoitettujen mainosten avulla Rovio ansaitsee kuitenkin 756 000 euroa kuukaudessa.

Rovio on toiminut seitsemän vuotta ja se on kehittänyt 53 peliä. Yhtiö ansaitsee tuloja myös Angry Birds lelujen avulla. Seuraavaksi yhtiö kaavailee suosikkipelin tuomista Wii-, Xbox 360- ja PS3 -pelikonsoleille. Pelistä on kehitteillä myös kakkosversio.

Mashablen sivuilla ounastellaan, että Angry Birdsistä saattaa jossain vaiheessa tulla myös elokuva.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.