Suomalaisten joulubudjetti pienentyy

Suomalaiset arvioivat käyttävänsä tänä vuonna joulun viettoon vähemmän rahaa kuin viime vuonna. Ruokaan, koristeisiin ja muihin jouluun liittyviin ostoksiin käytetään kymmenen prosenttia vähemmän kuin viime vuonna.

Nordea-pankin teettämän tutkimuksen mukaan suomalaiset arvioivat käyttävänsä joulun viettoon noin 530 euroa. Kolme vuotta sitten suomalaisten joulubudjetti oli keskimäärin 650 euroa.

Eniten joulukulutustaan ovat leikanneet 16-25-vuotiaat, jotka arvioivat kuluttavansa joululahjoihin yli 30 prosenttia viimevuotista vähemmän. 26-39-vuotiaiden lahjabudjetti sen sijaan kasvaa 12 prosenttia viime vuodesta.

Tiedot ilmenevät Nordean Synovatella loka-marraskuussa teettämästä tutkimuksesta, johon haastateltiin runsaat 1300 iältään 16-65-vuotiasta suomalaista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.