Suomalaisten velkataakka kasvanut

Suomalaisten velkaantuminen on lisääntynyt nopeasti. Lähes puolella suomalaisista on velkaa. Vuonna 2007 suomalaisista henkilöistä nimittäin 41 prosentilla oli lainaa. Asuntovelallisia kaikista henkilöistä oli 23 prosenttia.

Yhteensä velkojen kokonaismäärä on kasvanut 86:lla prosentilla vuodesta 2002, kun taas suntovelkojen määrä on yli kaksinkertaistunut. Yhdellä henkilöllä oli viime vuonna asuntovelkaa keskimäärin noin 60 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002.

Asumistason nousu lisää velkamäärää

Tämä johtuu osaksi siitä, asuntojen hinnat ovat nousseet 2000 -luvulla keskimäärin 6-7 prosenttia. Pankinjohtaja Mikko Hyttinen OP-keskuksesta kertoo, että toinen syy asuntovelkojen kasvuun on asuntojen asumistason nousu.

- Ihmisillä on ollu 2000-luvun aikana halu panostaa asumiseen, mikä on näkynyt asumisväljyyden kasvamisena ja tason nousuna. Esimerkiksi uusien omakotitalojen keskikoko on noussut näihin vuosiin saakka.

Hyttisen mukaan asumistason nousuun on vaikuttanut hyvä työllisyystilanne ja tulokehitys.

- Vasta hiljattain todettiin, että nyt rakennetaan samankokoisia tai jopa vähän pienempiä asuntoja kuin edellisenä vuonna.

Etenkin nuoremmat ikäluokat velkaantuvat aiempaa nopeammin. Tilastokeskuksen mukaan suhteessa eniten velkaantuneita on 30-39-vuotiaissa, joista yli kolmella neljäsosalla oli velkaa. Sen sijaan ikääntyneillä velkaa on huomattavasti vähemmän.

Suomalaisten velkaantumisaste on kansainvälisesti verrattuna kuitenkin edelleen maltillisella tasolla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.