Suomalaisyritykset eivät kiinnostuneet Fennovoimasta - ”Näkymät epäselvät”

Energiateollisuuden toimitusjohtaja Juha Naukkarisen mielestä Suomi tarvitsee sähköntuotannossa uutta kapasiteettia.

Fennovoiman ilmoitus uudesta kroatialaisesta osakkaasta on herättänyt paljon kritiikkiä.

– Kuinka omistus selvitetään, on aika paljon ministeriön ja hallituksen käsissä. Itse toivon, että projektissa päästään eteenpäin. Suomi tarvitsee investointeja, ja sähköntuotannossa tarvitaan uutta kapasiteettia, Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Juha Naukkarinen sanoo MTV Uutisille.

Naukkarisen mukaan useat syyt vaikuttuvat siihen, miksi suomalaisten yritysten kiinnostus Fennovoiman hanketta kohtaa on ollut niin laimeaa.

– Koko Suomen talous on heikoissa kantimissa. Yritysten tulevaisuuden näkymät ovat epäselvät, mikä vaikuttaa investointimahdollisuuksiin, vaikka nyt pitäisi investoida tulevaisuuteen. Sähkön hinta on matala ja tulevaisuus on siinäkin epäselvä.

Pääministeri Juha Sipilä totesi eilen, että jos Fennovoiman hanke ei etene, energiantarvetta tullaan paikkaamaan tuontienergialla tai uusiutuvalla energialla. Naukkarisen mielestä tämä ei riitä.

– Jo nyt tuodaan viidesosa sähköstä ulkomailta. Harmillista on, jos talouskasvun esteeksi tulisi energian korkea hinta. Tarvitsemme oma kapasiteettia ja tuotantoa lisää.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.