Suomen Irlanti-vaatimukset eivät saaneet tukea

Suomen vaatimukset Irlanti-lainojen vakuuksista eivät saaneet kannatusta muiden euromaiden keskuudessa, valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) kertoo. Kataisen mukaan yksikään maa ei ilmaissut kannattavansa Suomen ehdotusta.

Suomi haluaa saada Irlannilta vakuudet lainoista, joita euromaat mahdollisesti joutuvat takaamaan maan pankkikriisin ratkaisemiseksi.

Suomi aikoo jatkaa vakuusasian ajamista nihkeästä vastaanotosta huolimatta, Katainen sanoi Brysselissä EU:n valtiovarainministerikokouksen päätteeksi.

Ministeriä ehdotuksen saama vastaanotto kummastutti.

- Ilmeisesti pelko Irlannin tilanteesta on niin suuri, että kaikkia uusia ajatuksia vierastetaan, Katainen pohdiskeli.

Kataisen mukaan vakuudet voisivat muodostua arava-lainoista, jotka on niin sanotusti arvopaperistettu. Näin toimittiin Kataisen mukaan Suomen 1990-luvun alun laman yhteydessä, kun Suomelta vaadittiin vakuuksia.

Kataisen mukaan eduskunnan päätös Irlanti-lainoista saattaa tulla ajankohtaiseksi jo parin viikon sisällä. Euromaiden täytyy päästä asiasta yksimielisyyteen, joten Suomen vastustus voi kaataa koko tuen.

Irlantilaiset vastahakoisina

Irlanti ei ole edelleenkään esittänyt euromaille avunpyyntöä, vaikka muun muassa Euroopan keskuspankki on suositellut tukeen turvautumista rahoitusmarkkinoiden myllerryksen rauhoittamiseksi.

Irlannin vastahakoisuutta selittää kansallisen ylpeyden ohella muun muassa se, että kansainvälisen sopeutusohjelman myötä maa saattaisi joutua luopumaan huippualhaisesta yritysverotuksestaan, joka on houkutellut maahan lukuisia kansainvälisiä suuryrityksiä.

Vaikka Irlanti ei ole apua pyytänytkään, avustushanke nytkähti eilen ja tänään ministerikokouksissa eteenpäin. EU-komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n edustajat matkustavat huomenna Dubliniin selvittämään Irlannin kriisissä kieriskelevän pankkisektorin tilannetta ja valmistelemaan euromaiden mahdollista tukioperaatiota.

Irlannin valtio joutuu tukemaan muun muassa kiinteistökuplasta kärsinyttä pankkisektoriaan noin 50 miljardilla eurolla, mikä sinkauttaa maan budjettivajeen yli 30 prosenttiin bruttokansantuotteesta eli yli kymmenen kertaa suuremmaksi kuin EU:n taloussääntöjen yläraja.

(MTV3 - STT)

Katso Eeva Lehtimäen raportti

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.